Maailmalla

Karla Falkencreutz ei nojaillut aitoihin eikä estetolppiin valmentaessaan. Nainen odotti ratsukoiltaan ryhdikästä esiintymistä, ja näytti kai itse mallia kantamalla arvovaltaisen olemuksensa luotisuorassa. Viivasuora piti olla myös Alexander Rosengårdin ratsastama linja; klopin ei sopinut päästää hevostaan heijaamaan sentiäkään sivuun. Miehen hevonen oli vielä nuoruudenhontelo, mutta tahtoa ja tekemisen meininkiä siinä oli runsain mitoin. Karla uumoili, että Peksistä olisi kyllä hyväksi estehevoseksi, kunhan sen fysiikka ja esteäly vielä saataisiin rakennettua samalle tasolle hyppyhalujen kanssa. Se ottaisi aikansa. Karla oli epäillyt, olisiko kuumaverisellä Alexanderilla malttia työskennellä nuorten hevosten kanssa. Mies oli ehdottomasti niitä ratsastajia, jotka tahtoivat suurta menestystä ja mieluiten nopeasti, eikä sellaisilla aina ollut riittävän pitkä pinna ruohonjuuritason pohjatöille. Alexanderille 120:n senttimetrin luokkien hyppääminen viisivuotiaalla juniorilla ei totises