Alexander Rosengårdin olisi pitänyt olla ihan hiton tyytyväinen elämäänsä. Edessä olivat suuremman luokan kotikisat kansainvälisellä tasolla, ja järjestelyt olivat jo täydessä vauhdissa aivan kivenheiton päässä Stall Falkencreutzin ratsastuskentästä, jolla Alexander nyt ratsasti omaa hevostaan Peksiä. Hannabyn linna kohotteli ryhtiään ja hioi Hanami Weekin kilpailualuetta koreaan loistoon. Niissä kilpailuissa riittäisi Alexanderillekin luokkia, ja kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt suhtautua tapahtumaan kasvavalla innolla ja odotuksella. Kilparatsastaja kilpaili elääkseen ja eli kilpaillakseen. Alexander ei koskaan ollut ollut harrastelija missään lajissa. Hän treenasi täysillä ja kilpaili voitosta, tai ei ryhtynyt koko touhuun laisinkaan. 25-vuotiaana hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla jo vaikka missä pisteessä uraansa, mutta takapakkeja sateli takapakkien perään. Alexander inhosi kaikenlaisia pakkeja: pakkeja halutuilta deiteiltä, koska sellainen oli nöyryyttävää
26-vuotias kilparatsastaja mokailee ja tavoittelee kuuta taivaalta. Fiktiivinen blogi.