Maailmalla

Kalla CUP IV  | 01.12.2018 @ Auburn Estate   Plein de Charme E : 100cm (AM5), 4vp ( 56,12 s), sij. 12/14. Tranquille K : 120cm (AM5), 0/4vp (34,23 s), sij. 5/11. Rosengårds Trinket : 120cm (AM5), 0/0vp (35,82 s), sij. 3/11 Kirjoitettu yhdessä Inna Paakkasen kanssa. Nykyhetki Alexander Rosengårdin kasvoilla saattaa havaita hienoisia väsymyksen merkkejä, jotka saavat Innan siristelemään silmiään. Inna on päättänyt uskoa hevosensa Alexanderin käsiin, ja on kohtalaisen uskomatonta, että mokoma hurri kiittää luottamuksesta saapumalla paikalle krapulaisen näköisenä. Vaan mistäpä Alexanderista oikeastaan tietää. Silmien tummista varjoista huolimatta miehessä on jotakin freesiyttä, eivätkä hänen kätensä tärise lainkaan. Kai ne edes vähän tutisivat, jos edellisiltana olisi todella otettu tärpättiä maksan täydeltä? ”Et sitten ratsasta miten sattuu”, Inna huomauttaa varmemmaksi vakuudeksi ja roikkuu vastaan, kun keveärakenteinen miesratsastaja kapuaa suuren kimon ruunan satulaan.

Kalla CUP III  | 06.10.2018 @ Auburn Estate | 100cm ( AM 5) | 8vp, sij. 15/17 Kauan oli vierähtänyt niistä ajoista, kun Alexander oli ratsastanut ensin pienissä seurakilpailuissa ja sitten vähitellen junioreiden ja nuorten luokissa. Niihin aikoihin Arne oli kilpaillut vielä itsekin, vaikkakin yhä vähenevissä määrin. Hänen ja lasten kilpailut olivat harvoin samassa paikassa, mutta usein samaan aikaan; niinpä piti tehdä valintoja, ja oli selvää, että silloin valittiin lasten etu ennen omaa. Susanne oli tehnyt saman valinnan jo vuosia ennen puolisoaan. Lopulta oli kartanonisännän itsensä vuoro tehdä tilaa nuorelle polvelle. Vilhelmina ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut kilpailemisesta. Tuskin hevosistakaan, vaikka hevoskartanon esikoisena hän tietysti ratsasti. Hevosten estetiikka kyllä viehätti tytärtä. Alexanderia viehätti voittaminen ja itsensä ajaminen äärirajoille sitä tavoitellessaan. Poika oli periksiantamaton, motivoitunut ja lujatahtoinen, eikä kumpikaan hänen va

Oma ratsuprojekti piti Alexanderin mielen aiempaa vireämpänä. Peksi sai kaikin mokomin olla uppiniskainen ja voimakkaasti reagoiva hevonen, kun se kerta oli hänen omansa. Hyville hevosille annettiin muutenkin paljon anteeksi, sillä ei silloin valitettu, kun oli kultamitali kaulassa ja ruusuke liehui hevosen suitsissa, vaikka hevonen olisi ollut kuinka kusimulkvisti tahansa. Peksi ei tietenkään ollut voittanut vielä mitään, mutta Alexander uskoi omiin näkemyksiinsä. Hevosesta tulisi hyvä. Toisaalta hän ei ottanut liian suuria paineita. Jos hevonen olisikin ihan paska, hän myisi sen. Niin hyvällä tuulella Alexander oli, että antoi jalomielisesti pikkusiskonsa poikaystävänkin ratsastaa Peksillään. Ei se tietysti oikeastaan mitään reiluutta ollut, tavallaan, vaikka kenties jonkinlainen tervetulotoivotus, jos häneltä nyt sellaista odotettiin. Oli kohtalaisen valaisevaa katsella omaa nuorta hevostaan toisen ratsastajan alla. Alsila oli kohtalainen esteratsastaja, vaikka ihmeen vaati