10 Tavoitteet tiskiin

"Mitä sinä haluat uraltasi?"

Sellaiset äkkiarvaamattomat kysymykset olivat ominaisia Karla Falkencreutzille. Nainen tipautteli niitä arkipäiväiseen keskusteluun, tai keskelle makoisaa hiljaisuutta, ja odotti välittömästi jäsentynyttä vastausta. Karla oli aina tiennyt, mitä omalta elämältään halusi, poislukien ne muutamat eksyneet vuodet joskus kun ensimmäinen avioliitto oli ollut pikkulapsiaikana koetuksella ja sitten myöhemmin sen jälkeen kun aviomies menehtyi. Sellaisina hetkinä sitä upposi sumuun, vaikka kuinka olikin tietävinään elämänsä suunnan. Muissa tapauksissa vastaus täytyi olla löydettävissä kuin apteekin hyllyltä.

"Kilpailla huipulla. Pärjätä. Voittaa."
"Miten aiot päästä tavoitteeseesi?" Karla tivasi, ja Alexanderin mielestä se oli typerä kysymys.
"Kovalla työllä, hyvillä hevosilla ja kannattavien yhteistyökumppaneiden avulla", Alexander luetteli itsestäänselvyyksiä.
"Hyviä suunnitelmia, mutta sinuna aloittaisin siitä, että nielisin ylpeyteni ja myöntäisin, että tarvitaan siihen suotuisaa onneakin. Huipun tavoittelijoita on niin paljon, ja vain harva pääsee sinne saakka. Mitä teet, ellet sinä kuulu heihin?"
"Kuolen yrittäessäni", Alexander sanoi äksynä ja marssi pois.

Grosvenor de Cheneyn satulassa istuessaan Alexander pyöritti keskutelua mielessään yhä uudestaan ja uudestaan. Miten niin mitä hän tekisi, ellei pääsisi tavoitteisiinsa? Luovuttaisi? Ei ikinä. Hän ei halunnut tehdä mitään muuta kuin ratsastaa, ja ratsastaminenkin oli merkityksetöntä, ellei hän edennyt yhä ylemmäs ja ylemmäs: ensin luokkakorkeuksissa ja sitten maailmanrankingissa. Hän oli jo päässyt mittelemään taitojaan kansainvälisissä huipputason kilpailuissa, mutta romahtanut alas niistä pilvilinnoista silloisen työsuhteen kariuduttua. Alexander jos joku tiesi, miten pienestä se saattoi olla kiinni; kuinka äkkiä sitä joutuikaan aloittamaan tyhjältä pöydältä, jos käteen osuivat huonot kortit tai jos ryssi saamansa hyvät.

"Sinä et sitten rupea jalkavammaiseksi", Alexander komentaa Rosvoa mutisevalla äänensävyllä keräillessään ohjat käteen.

Hänen ratsastamistaan hevosista Rosvo on tällä hetkellä selkeästi ykkösnyrkki. Se tekee jo hyviä suorituksia 150-tasolla, ja ensimmäiset 160:n senttimetrin luokat on jo isketty kalenteriin. Vielä heinäkuisissa Power Jump -arvokilpailuissa Alexander ei aio oria huippukorkeudessa kilpailuttaa, sillä siihen mennessä sillä ei vielä ole kertynyt kylliksi rutiinia tasolta. Metrineljäänkymppiinkään tuskin tarvitsee palata, sillä Rosvo on itsevarmuutta puhkuva kilpahevonen, eivätkä arvokilpailut ole paikka nynnyilylle ja varmistelulle. Suoritusvarmuutta haetaan ihan muulta. Isoissa kilpailuissa kilpaillaan tosissaan.

Alexander ei kuitenkaan iloitse hyvästä hevosesta ääneen. Rosvo saa veren kohisemaan suonissa ja voitontahdon viipyilemään teräksisenä mielessä, mutta Alexander Rosengård ei tahdo manata hyvää hevostilannettaan pilalle.

Hevostilannetta vahvistaa uusi tiiminjäsen, Quentin Quire. Seitsemänvuotias keveälinjainen ja ryhdikäs raudikko on juuri Alexanderin makuun. Siinä on sellaista jaloutta, joka tekee siitä huomattavasti rujoa Rosvoa koreamman. Eipä sillä - Alexanderista Rosvokin on kaikessa ytimekkyydessään ihanteellinen urheiluhevonen, niin ketterä, nopea ja voimakas kuin on. Pitkäjalkaiselle miesratsastajalle Quentin, tai Antero kuten Alexander sitä suomijunttiudelle naureskellen kutsuu, on kuitenkin kotoisamman tuntuinen ratsu. Vaihtaessaan Rosvon Quentiniin Alexander vaihtaa myös ratsastustyyliään. Siinä missä Rosvo on väkivahva ja kuohahtelevainen, on Quentin keveä ja vikkelä.

Alexander nautiskelee ilmavasti liikkuvasta ja terävästi hyppäävästi raudikkoratsustaan.

Hyppääminen on antanut ajatuksille tilaa järjestäytyä uuteen uskoon. Kohdatessaan Karlan seuraavan kerran Alexander avaa keskustelun:
"Jos ei musta ole huipulle asti - jos olosuhteet ei anna myöten tai ryssin tilaisuuteni tai jos mussa ei vain ole tarpeeksi lahjakkuutta... Se vituttaa mua suunnattomasti. Mä olen satsannut tähän koko elämäni ja aion satsata jatkossakin. Mä en tahdo tehdä mitään muuta kuin tätä. Olen kuitenkin kylliksi nöyrä myöntääkseni, että yksin ja ilman sitä ankaraa työtä mä en pääse mihinkään."
"Aivan. Sitä varten sinä varmastikin olet minun palkkalistoillani."
"Niin."
"Minä tarjoan riittävän hyvät hevoset. Valmennankin. Loppu on itsestäsi kiinni, ja siitä, pysyvätkö hevoset kunnossa."
"Niin. Joka tapauksessa - mietin hevoskohtaisia tavoitteita. Ehdimmekö keskustella niistä?"
"Tule toimistoon kello kolme."