Siirry pääsisältöön

11 Märtaa edemmäs | PJ19

Koivun majatalo, Kalla, 25. heinäkuuta 2019
Siis Power Jumpia edeltävä ilta.

Alexander Rosengård on ylväs ilmestys. Vähintäänkin omasta mielestään, ja vähän kaiketi joskus muidenkin, sillä mies on pitkä, hoikka ja tyylikäs. Mikä tärkeintä, Alexander hallitsee itseriittoisen, likipitäen kopeuden puolelle lipsahtavan ilmeen, sellaisen, joka on ominainen varakkaille ja synnynnäisesti etuoikeutetuille sekä itseään arvossa pitäville henkilöille. Hyvin harvoin ilme kallistuu liioitellun puolelle; useimmiten se on pikemminkin omanarvontuntoa kuin itserakkautta, vaikka raja on häilyvä. Missä tahansa muualla sitä saatettaisiin hätkähtää, ehkä syyllistyä hössöttämiseen, mutta ei Koivun majatalossa. Sokkien kanssa asioimiseen tottuneet eivät yhtä Alexander Rosengårdia ylpeine ilmeineen säikähdä. Alexander arvostaa sitä.

Märta Merenheimo on vähän vähemmän ylväs ilmestys, mutta kopean ilmeen hän taitaa, tai ainakin hän kovasti yrittää. Onko lopputulos onnistunut vai lässähtääkö se murjottamiseksi, sitä ei liene tarkoituksenmukaista ruotia. Märtaakaan ei säikähdä Koivun majatalossa kukaan. Korkeintaan jotakuta saattaa kummastuttaa ympärilleen pälyilevä tyttö, joka näyttää siltä kuin etsisi jotakin muttei vahingossakaan tahtoisi kenenkään tarjoutuvan avuksi. Kukaan ei onneksi tarjoudukaan. Hyvä niin, sillä horoskooppinsa kannustamana Märta pärjää itse.

Alexander Rosengårdia ei ole vaikea löytää, onhan Märtalla sentään silmät päässään. Ne silmät ovat tallettaneet muistiin koko Alexanderin instafeedin, ja se feed on tarkoitettukin katseltavaksi, niin huolella sitä on rakennettu. Alexanderista puuttuu se arkinen, pölyinen maalaisromanttisuus, jota Josefina (graahh, äännähtää Märta aina mielessään sen nimen yhteydessä) on pullollaan.

Märtan silmät bongasivat myös Alexanderin storyn, josta oli tunnistettavissa tämän lokaatio. Valitettavasti myös seura, mutta Märta Merenheimon onneksi rohkeus sulloutua paikalle sapettavasta Alsila-Rosengård-yhdistelmästä viis kannattaa: coolimpi Rosengård on yksin. Alexanderin huomaamatta hänen taakseen luovii tyttö, joka kuuntelee korvat terävinä, kuinka hän tilaa oluensa ja rupattelee lyhyesti työntekijän kanssa. Miehen puheessa on vahva, ruotsia laulava nuotti, joka pikkusiskon puhetavasta on jo haipunut, jos sitä on koskaan ollutkaan.

Märtan on niin helppo asettua sillä tavalla takaviistoon, että Alexander kääntyessään törmää häneen.

“Etkös varoisi?” Märta tiuskaisee, niin kuin törmäys olisi ollut Alexanderin vika, ja silloin Alexander tuhahtaa ensimmäisen kerran. Nuorempi herra Rosengård nimittäin tietää, että niin tytöt joskus tekevät, kun tahtovat hänen juttusilleen. Törmäävät. Vahingossa.
“Pahoitteluni”, hän lausuu viileän kohteliaasti ja ottaa sitten tuoppinsa.
“Pahoittelut? Siinä kaikki?”
Omituinen sini(hei)tukka yllättää Alexanderin, jonka arvion mukaan mimmiltä olisi pitänyt jo mennä sisu kaulaan. Alexander kääntyy hänen puoleensa.
“Mitä odotit”, Alexander liu’uttaa töksäytyksen sulavasti suustaan.
”En tiedä – käytöstapoja”, Märta puuskahtaa ja laskettelee sitten suustaan lausahduksen, jossa on aavistus totta ja leijonanosa kasvavan nenän huminaa: ”Kun ollaan kuitenkin nähtykin. Auburnissa.”

Märta on nähnyt Alexanderin hevoset. Ne asuvat Power Jump -kilpailuiden ajan tammatallissa, ja siinäpä vasta kilpahevosia. No, oikeastaan ne näyttävät aika samalta kuin Mina ja muut sen puoliveritoverit, mutta varmasti ovat hitsin kalliita ja makeita, koska sellaista on kaikki mitä Märta Alexanderista someseulonnan myötä tietää.

”Niinkö? En muista.”
”No, ehkä siinä oli vähän hälinää ja sen sellaista”, Märta myötäilee suopeasti, jottei jäisi kiinni siitä, kuinka hataralla pohjalla heidän väitetty kohtaamisensa onkaan. ”Mutta siellä mä olin. Ja tunnen Josefinan. Eikö se ole sun sisko?”

Alexander nyökkää epäileväisenä, mutta jää odottamaan, että Märtaksi esittäytyvä Fifin ystävätär tilaa itselleen juoman. Jospa tyypistä on jonkinlaista viihdearvoa. Alexanderinkin on sentään myönnettävä, että onhan kuitenkin hivenen surkuteltavaa istua yksin majatalon aulatilassa juomassa illan viidettä kaljaa. Yhden hän joi ennen alkuperäisen seuransa saapumista, kaksi seurassa, neljännen ylhäisessä yksinäisyydessään juuri ennen törmäämistä tähän Märtaan. Yhtäkkiä Alexander huomaa istuvansa tämän kanssa saman pienen pöydän ääressä.

“Etkö tahdo viettää aikaa sisaresi kanssa?” Alexanderilta tiedustellaan juuri, ja kysyjän katse on mietteliään siristynyt, suu vähän turhan mairea ja sävy… erikoinen.
“Vietin. Fifin ja hänen Alsilansa ja heidän esiliinansa kanssa. Sen saksalaisen. Mutta illallisen jälkeen saksalainen lähti tapaamaan jotakuta kilpailuiden Kallaan tuomaa tuttuaan, ja luonnollisesti Fifille ja Alsilalle tuli kiire kotiin.”
Sanoja suustaan lasketellessaan Alexander seurailee vastaanottajan ilmeitä. Nyrpistys hänen Alsilalleen ja Alsilalle ja kiireelle kotiin. Alexander naurahtaa kylmäkiskoisesti, päättää tökätä vielä yhden neulan. Hänellä ei ole aavistustakaan, mistä kasvojen nytkähdykset johtuvat, eikä häntä varsinaisesti kiinnosta, mutta Alexander saa hupinsa toisten ihmisten (mieluiten Josefinan) epämukavuudesta ja on tottunut etsimään siitä merkkejä, jotta tietää mitä lietsoa.

“Ymmärrettävää. Kun asuu siellä Alsilan pienessä asunnossa monta yötä esiliina mukana. Käyttäisin minäkin tilaisuuden hyväksi.”
“Käyttäisitkö?” Märta kysyy vikkelästi ja yrittää kai ampua takaisin. ”Kumman kanssa — sisaresi vai Alsilan?”

Alexander tuhahtaa toisen kerran, nyt huvittuneena, vaikka sitä on vaikea tunnistaa. Avoin huvittuneisuus ei sovi Alexander Rosengårdin viileään tyyliin.

”Kumman itse?”
”Alsilan. [tauko puheessa 2,5s]. Jos pitäisi valita.”
”Niin varmaan minäkin, koska hän ei ole sukua [painottaa].”
”Hän on mies [toteaa painokkaasti].”
”[Puolivillainen naurahdus]. Hädin tuskin. Poikanen vielä.”
”No mutta, [kielen naksautus], pitääkö Alexander Rosengård pikkupojista?”

Alexander myöntää ohjailleensa keskustelua lepsusti ja ajautuneensa ihan itse siihen ansaan.
”Tuskinpa. Vielä vähemmän insestistä.”

Keskustelu kuolee. Märta juo, ja Alexander juo, ja Märta silmäilee sen coolin Rosengårdin tuopin tyhjentymistahtia tarkkaavaisena. Juuri oikeaan aikaan hän luovii tiskille ja tilaa kaksi juomaa, vaikka yksikin saisi tilin irvistämään ja haukkumaan häntä tolvanaksi. Hätä ei lue lakia ja sodassa Josefina Rosengårdia vastaan ja rakkaudessa sitä sotaa kohtaan on kaikki keinot käytettävä. Niinpä Märta Merenheimo tarjoaa Alexander Rosengårdille juoman, ja Märta ei koskaan tarjoa kenellekään mitään, paitsi pähkinöitä Jusulle aina tilaisuuden koittaessa.

Alexanderille on tarjottu juomia ennenkin. Joskus hän ottaa ne surutta vastaan ja lähtee sitten parempaan, vähemmän epätoivoiseen seuraan lahjus yhä kädessään. Nyt ei ole muuta seuraa mihin siirtyä, joten Alexander jää aloilleen. He keskustelevat katkonaisesti, sillä Märta ei ole taitava pitämään yllä luontevaa, kepeää jutustelua eikä Alexanderilla ole motivaatiota sellaiseen. Vanhakantainen herrasmies -käytäntö usuttaa hänet tarjoamaan seuraavan kierroksen, niin, ja se, ettei hän tahdo vielä mennä yksin huoneeseensa homehtumaan. Märta humaltuu nopeasti, Alexander huomaa, mutta tyttöpolo yrittää pitää terävän järjen syrjästä tiukasti kiinni. (Hyvinkös sujuu, epäilee kirjoittaja.)

He käyvät lukuisia rahisevasti hengittäviä keskusteluja. Esimerkiksi:
”Ratsastatko sä?”
”Kokeilin kerran sitä Tigraineakin.”
”Mitä pidit?”
”Kamala.”

Ja:
”Mitä sä luulet että se Alsila oikein näkee siinä sun siskossasi?”
”Mistä minä tiedän? Mitä nyt ihmiset yleensäkään muissa näkee.”
”Ehkä tissit.”
”Niin no siitä en tiedä. En välitä ajatella, näkevätkö jannut pikkusiskossani kannut.”
”Kannut. Tirsk. Se nyt on sentään liioittelua. Ehkä kermanekat.”

Alexander tuhahtaa kolmannen kerran, kun Märta hänen tehdessään lähtöä huoneeseensa syyllistyy toiseenkin temppuun, jonka Alexander ja kuka tahansa vähänkin elämää tai elokuvia nähnyt jo tuntee. Rosengård ei hetkeäkään usko, ettäkö kaikki majatalon naistenvessakopit olisivat epäsiistejä tai poissa käytöstä, mutta jostakin käsittämättömästä ja epäilemättä muutamien terävien ryydittämästä syystä mies sallii välinpitämättömästi omituisen tytön seurata itseään huoneeseensa. Siinähän hyödyntää hänen huoneensa kylpyhuonetta, samapa tuo. Alexander itse asettuu sängylle selaamaan sosiaalista mediaa ja havahtuu vasta hyvän aikaa myöhemmin siihen, että on nukahtanut (ei koskaan sammunut, sellainen vasta olisi tyylitöntä) sen äärelle.

Ajatus pesemättömistä hampaista ällöttää. Täysissä pukeissa nukkuminenkin tuntuu epämiellyttävältä. Alexander nousee, riisuuntuu bokserisilleen ja suuntaa kylpyhuoneen ovelle.

Se ei aukea. Alexander vääntää kahvaa uudestaan. Ovi ei aukea. Ovi on lukossa. Merkillistä. Ai mutta... sinitukka?

Alexander ei ole hienovarainen yrityksissään havahduttaa kylpyhuoneeseen luikerellut vieraslaji hereille. Paupaupau, sanoo ovi, ja sitten Alexander:
”Herääpä. Ja painu mäkeen.”
Hienovaraista.

Herätys ei ole Märtalle millään tavalla miellyttävä. Epämiellyttävänä voisi pitää jo sitä seikkaa, että on ylipäänsäkään sammunut minkään kylpyhuoneen lattialle. Tämä kylpyhuone on kuitenkin Josefina Rosengårdin, toisin sanoen Rasmus Alsilan tyttöystävän, toisin sanoen Märtan ihkaoman arkkivihollisen, coolin isoveljen majatalohuoneen välittömässä yhteydessä. Jos Märtalla nyt ei ollutkaan seksuaalista mielenkiintoa juuri tätä miespuolista Rosengårdia (EIKÄ AINAKAAN IKINÄ sen siskoa!!!) kohtaan, ei hän kyllä tätäkään varten kutsuttanut itse itseään tähän huoneeseen.

Alexander on melkein alasti, ja silkasta tieteellisestä mielenkiinnosta Märta katsoo. Pitkä, hoikka, tuolta Jusukin näyttäisi, jos se olisi mies. Piru kun ei ole. Eivätpä Rasmusta varmaan paljon Jusut kiinnostaisi, jos olisi.

"Aika poistua", Alexander sanoo ja kehtaa nyrpistää Märta Merenheimolle nenäänsä. "Minä en mitään onnenonkijoita tarvitse."
"Onnen... onnen! Phah. Minäpä sitten kerään tavarani ja poistun", Märta tuhisee, mutta kääntyy vielä ovelta väläyttämään harvoin tavattavaa mutta tarvittaessa esiin kaivettavaa suopeaa puoltaan: "Onnea vain itsellesi. Kisoihin. Eikös se ensimmäinen rataantutustuminen ala jo... kuuden tunnin päästä?"

Alexander nyökkää synkkänä. Pannahinen. Onneksi Karla-pomo ei ole vielä saapunut Kallaan kiireidensä vuoksi. Kunhan rouva Falkencreutz saapuu maisemiin, on paras aloittaa moitteeton kilpaurheilijan elämä.

"Hei Märta", kaikuu tytön suureksi yllätykseksi majatalon ytimekkäänmittaisella käytävällä.
"Hmh?"
"Aiotko tulla katsomaan kilpailuita?" Alexander Rosengård, yhä vähemmän kuin puolipukeissaan, nojailee itsevarman näköisenä huoneensa ovensuuhun.
"Saatanpa tulla. Jos kerkeän", Märta sanoo, niin kuin sillä muka olisi koskaan mitään kiireistä tekemistä.
"Ketä kannustat?"
"Enpäs tiedä. Tiedän kyllä useamman henkilön, jota en kannusta."

Ja Alexander, vaikka pitääkin tätä sisarensa omituista ystävää, niin, omituisena, ei pääse pilkuistaan. Vailla aitoa tarvetta flirttailla tämän kummallisen eikä edes etäisellä tasolla häntä kiinnostavan tytönhupakon kanssa hän tekee niin silti.

"Toivottavasti minä en sentään kuulu siihen joukkoon."
"Mene ja tiedä", sanoo Märta.

Tapaamisen kehnosta loppuhuipennuksesta huolimatta Märta tuntee olonsa voitonriemuiseksi. Nythän hän jo suorastaan tuntee Alexander Rosengårdin, on melkein tämän ystävä! Siinäpä vasta onkin Jusu Rosengårdille pähkäiltävää, kun Märta Merenheimo luovii tiensä tämän perhepiiriin. Laveasti ajatellen. Jotenkin. Tavallaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

22 When it rains it pours | EST

European Sim-game Equestrian Tour 2. osakilpailu: Edinburgh, Skotlanti. Verryttely. Niskaan ryöpsähtävä sadekuuro ei juuri vaikuta hevoseen, mutta ratsastajan mieli synkkenee samaa tahtia kuin hänen kilpailutakkinsa kastuu. Saatanan sade ja saatanan Skotlanti, onko missään mitään mieltä? Eikö kuivempaa ympäristöä kilpailuille olisi löytynyt? Vaikka tähän astihan on tietysti vältytty kummemmilta sateilta: puolipilvisyys tarkoittaa sitä, että välillä pilvipeite sentään rakoilee, eikä kirkkaalta taivaalta voi ryöpytä saaveittain märkää, kylmettävää vettä. Alexander ei viitsi vilkaista taivaalle nähdäkseen, näkyykö jossakin jo pilvetöntä taivasta ja väistyisikö tämä sadepilvimassa piankin. Hän painaa kasvonsa alas ja antaa kypärän lipan suojata itseään. Plip, plip, plip. Vesipisarat tipahtelevat satulan etukaaren eteen, jäävät kimmeltämään huovan pintaan kunnes sulautuivat siihen. Kastelevat huovankin märäksi, piru periköön. Peksin askelten rytmi ei sekoa, oli vallitseva sää mikä

16 Kerro, kerro kalenteri | SM2020

Alexanderia hymyilyttää. Pitkästä aikaa asiat ovat kuten asioiden kuuluu: hän on tehnyt paluun huipputasolle vaikeiden vuosien jälkeen. Hänellä on jälleen tukevat jalansijat tallissa, josta käsin on mahdollista tavoitella kuuta taivaalta ja enemmänkin. Karla Falkencreutz on Alexanderin unelmien työnantaja. Karlan tuella ja ennen kaikkea varoilla mikä tahansa on mahdollista. Ilman Karlaa ei olisi Quentin Quirea, hevosta, jolla nousta vaivattomasti esteratsastuksen tikapuita tasolta toiselle. Alexanderin omat hevoset ovat hyviä, mutta nuoria ja keskeneräisiä, siinä missä Quentin on taitava ja ennen kaikkea kokenut kahdeksanvuotias. Sen kanssa hän on jo ottanut osaa arvokilpailuihin ja tekee niin jatkossakin, sillä muu olisi hevosen laadun huitaisemista roskakoriin. Quentinin kaltaiset hevoset on tehty esiteltäviksi, kehitettäviksi ja haastettaviksi. Ja juuri niin Alexander aikoo tehdä. Quentinin loppuvuoden kilpailukalenteri kertoo, mikä Alexander on miehiään: kilparatsastaja, jolla

14 Illuusio nimeltä Alexander Rosengård

Kilparatsastaja vai kangastus? Suomalaisratsastajan otteet Hannaby Hanami Weekillä eivät vakuuttaneet. Lukuisat suomalaiset silmäparit nivoutuivat tiiviisti Alexander Rosengårdin , 25, kilpailutakin selkämykseen Ruotsin Markarydissä käydyissä kansainvälisissä kilpailuissa. Paitsi että Rosengård kilpailee Suomen väreissä, oli hänellä tällä kertaa käytettävissään kotikenttäetu: ruotsalaisen ratsastusurheilun tukemiseen tukkutolkulla rahaa viskelleen Falkencreutzin suvun palkkalistoilla kilpaa ratsastavan Rosengårdin kotitalli kun on tätä nykyä Markarydissä sijaitseva Stall Falkencreutz. Aiemmin esteratsastaja on työskennellyt kilpatalleilla muun muassa Sveitsissä ja Belgiassa. Rosengård on äänekkäästi profiloitunut huippu-urheilijaksi ja kansainvälisen tason kilpailijaksi. Kynnet ovat kuitenkin jääneet näyttämättä ja kannukset hankkimatta. Rosengårdin ura kansainvälisillä kilpakentillä on jatkunut jo usean vuoden ajan, ja matkan varrelle on mahtunut useita ylä- ja alamäkiä. Epätasa