Power Jump 2020 | 25-26.7.2020 @ Mandelbacke
Se oli Alexanderin viikonloppu. Markus Asplundin synkkä naama ja lapsellinen äyskintä vain alleviivasivat sitä ilahduttavaa tosiasiaa, että Power Jump -viikonloppu oli mennyt satanolla nuoremman kukkoilijan nimiin. Alexander ei edes yrittänyt peitellä vahingoniloaan, kun arvoluokassa Grosvenorin satulasta suistunut (hah, kuinka epäammattimaista) vanhempi kollega nilkutti ankeailmeisenä ympäriinsä ja oli niin loputtoman pahalla tuulella. Markuksen paha tuuli ruokki Alexanderin hyvää, ja pian käynnissä olikin samppanjan vauhdittama innostuksen hurrikaani.
"Skål", sanoi Alexander ja hänen perheensä sekä alati lähettyvillä häilyvä Rasmus Alsila kohottivat kuuliaisina maljojaan.
Markus Asplundin päihittämisen lisäksi Alexanderin egoa hivelivät pikkusiskon toistuvat tappiot. Kuten kuului, oli isoveli kukistanut Josefinan niin kutsuvierasluokassa kuin arvoluokassakin. Sen piti olla itsestäänselvää, mutta viimeisinä vuosina kamppailu oli häkellyttävän ailahtelevaista. Nyt Alexander oli varma, että tämä kilpailu tiesi paluuta normaaliin maailmanjärjestykseen. Tämän kilpailun jälkeen hän olisi jälleen perheen paras ja potentiaalisin.
Hän oli hyvässä vireessä, ja niin olivat hänen hevosensakin. Peksi oli tehnyt hyvää työtä ja hypännyt lähestulkoon sijoituksille asti 130:n senttimetrin luokassa, ja Alexander aikoi nostaa sen tasoa. Tasonnousun paikka oli myös ykkösratsu Quentinilla, joka oli tänäkin vuonna siivittänyt hänet kutsuvierasluokan palkintojenjakoon ja arvoluokassakin korkealle kuudennelletoista sijalle yhden puomin tuloksista nopeimmalla ajalla. Se harmittava, harmittava puomi... mutta Alexander ei suostunut nollaamaan hyväntuulisuuttaan jäämällä vellomaan yhteen pikkuruiseen kömmähdykseen.
Viikonloppu oli ollut hänen, ja taivas tiesi että hän oli kaivannut sellaista tunnetta. Viis siitä, jos hän ei tänäkään vuonna ollut vienyt yhtäkään luokkaa puhtaasti omiin nimiinsä. Kilpailla saattoi niin monessa ulottuvuudessa, ja Alexanderille arkkivihollisten kukistaminen oli koko maailman nujertamista tärkeämpää.
Oli tietysti asiaankuuluvaa osoittaa kiitoksensa työnantajalle, joka oli Quentin Quiren hänen käyttöönsä antanut. Synkimpinä öinään Alexander oli ajatellut, että päivänä minä hyvänsä ori siirrettäisiin Markus Asplundin käsiin. Nyt se ei enää tuntunut todennäköiseltä. Mackan oli saanut jo Grosvenorin ja tehnyt siitä hylkäyskelpoisen. Quentinin hyvää tulostasoa ei Markus pilaisi. Alexander tekisi sen korkeimman omakätisesti, jos niin olisi käydäkseen.
Ja Peksi sentään oli hänen ikiomansa, ja sillä olisi hyviä vuosia edessä runsain mitoin. Alexander luotti hevoseen. Siitä tulisi vielä tähti, eikä se jäisi hänen ainoakseen: hyviä hevosia oli varmasti tulossa häntä kohti. Arvokilpailusijoitukset takasivat sen, että Karla varmasti tekisi jatkossa hänelle suotuisia hevosjakoja, kun jyvät alkaisivat uusissa nuorissa ikäluokissa erottua akanoista ja olisi aika päättää, kuka hevoset kansainvälisiin kisoihin veisi.
Alexander ei kuitenkaan aikonut jäädä passiivisena odottamaan työnantajan armopaloja. Hän tarvitsisi toisen oman laatupelin, jotta kisauran jatko olisi turvatumpi, ja sellainen löytyisi kyllä jostakin. Mielessä kangasteli oman Peksin ja tämänvuotisen Power Jump -mestarin varsa. Varmasti silläkin olisi hintansa - ja se hinta oli tutun ihmisen käsissä. Alexander Rosengårdilla oli Isabella Sokan puhelinnumero, tietenkin, eikä hän pelännyt käyttää sitä.
Toki oli myös totta, ettei Alexander loppujen lopuksi tuntenut Isabellaa lainkaan ja sortui yliarvioimaan tämän ostettavuudessaolon. Vaan väliäkö tuolla. Sai kai sitä aina heilutella tuohitukkua toisen nenän alla siinä toivossa, että rahallinen houkutus kävisi hevoseen kohdistuvaa kiintymystä voimakkaammaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!