Alexander ratsastaa parhaiten silloin, kun hänellä on tavoitteita saavutettavanaan. Treenit Quentin Quiren kanssa ovat tarkkaan harkittuja, tehokkaita ja sangen usein rouva Falkencreutzin itsensä valvomia. Työnantajan tiivis läsnäolo tallin tiluksilla saa Alexanderin ahkeroimaan kahta kovemmin. Olisi jo korkea aika Karlankin uskoa, etät Alexander todella ansaitsee ratsastettavakseen hevosia, jotka riittäisivät jopa viiden tähden Grand Prix -tasolle. Quentinista on kovaa vauhtia kehittymässä sellainen, eikä sen ratsastaja enää ties monettako kertaa urallaan kestäisi samaa tilannetta kuin Grosvenor de Cheneyn kanssa: tehdä nyt hevonen valmiiksi suuriin luokkiin ja katsoa vierestä, kun sen kanssa niihin osallistuukin joku muu.
Suomenmestaruuskilpailuita ei käydä maksimikorkeudella, mutta tokkopa luokka silti on helppo. Alexander käyttää paljon aikaa eteen tulevien ratojen teknisyyden pohtimiseen. Millaisia haasteita ratamestari voi asettaa mestaruudesta kamppaileville ratsukoille? Sellaisilta kuuluukin vaatia osaamista. Ehkä vähän rohkeuttakin.
Riskinottokyky on aina ollut hänen vahvuutensa. Siksi häntä eivät hirvitä tehtävät, joissa saattaa joutua valitsemaan turvallisen ja hankalan mutta onnistuessaan palkitsevan ratkaisun väliltä. Voittaakseen täytyy sekä ratsastajan että hevosen kyetä venymään tukalissa paikoissa.
Quentin ei juurikaan arkaile, kun Alexander harjoittelee sen kanssa hankalia lähestymisiä. Pikkuruiset kaarteet, vinot hypyt, pitkällä suoralla sitäkin pidemmästä laukasta esteelle lähestyminen... Alexander kysyy hevoselta ja hevonen vastaa olevansa valmis. Haaveet lähtevät elämään omaa elämäänsä: jospa tämä kausi huipentuu suomenmestaruuteen ja ensi kaudella hypätään viimein Grand Prix'tä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!